Kuvaus
Enemmän kuin kolme laboratoriomittausta
Rautavarastojen korjaaminen ei aina ratkea yhdellä mittauksella tai yhdellä rautalisällä. Olennaista on seurata, miten arvot kehittyvät, tunnistaa niihin vaikuttavia tekijöitä ja tarvittaessa muuttaa suunnitelmaa matkan varrella.
Ferrivia vuosijäsenyydessä terveystiimimme kulkee mukana koko vuoden ajan.
Voit kysyä meiltä esimerkiksi rauta-arvoista, ravitsemuksesta ja lisäravinteista. Tarvittaessa terveystiimimme voi konsultoida myös Ferrivian lääkäriä.
Jäsenyys sopii myös tilanteeseen, jossa rautavarastot on jo saatu hyvälle tasolle esimerkiksi rautalisällä tai rautainfuusiolla. Silloin seurannan tavoitteena on nähdä, pysyvätkö arvot hyvällä tasolla ja huomata ajoissa, jos ne lähtevät uudelleen laskuun.
Tavoite on yksinkertainen: paremmat rauta-arvot eivät olisi vain hetkellinen tulos, vaan taso, jonka pystyt myös säilyttämään.
3 laboratoriokäyntiä vuoden aikana
Jäsenyyteen kuuluu kolme laboratoriokäyntiä, joissa mitataan:
- Ferritiini
- Herkkä CRP
Ferritiini kuvaa elimistön rautavarastoja. Herkkä CRP auttaa arvioimaan, voiko tulehdus vaikuttaa ferritiiniarvoon.
Useamman mittauksen avulla voit yksittäisen arvon sijaan seurata, mihin suuntaan rautavarastosi kehittyvät vuoden aikana.
Rauta-arvot voivat muuttua esimerkiksi kuukautisten, ravitsemuksen, rautalisän käytön ja elämäntilanteen mukana. Siksi seuranta on tärkeää sekä silloin, kun rautavarastoja pyritään nostamaan, että silloin, kun saavutettu taso halutaan säilyttää.
Ferrivian terveystiimi tukenasi koko vuoden
Vuosijäsenenä saat jatkuvan chat-yhteyden Ferrivian terveystiimiin koko jäsenyytesi ajan.
Voit kysyä meiltä esimerkiksi:
- laboratorioarvoista ja niiden seurannasta
- raudasta ja rautalisistä
- ravitsemuksesta
- lisäravinteista
- rautavarastoihin vaikuttavista tekijöistä
Tarvittaessa terveystiimimme voi konsultoida myös Ferrivian lääkäriä.
Näin sinun ei tarvitse jokaisen uuden laboratoriotuloksen tai kysymyksen kohdalla aloittaa tilannettasi uudelleen alusta, vaan voit seurata kehitystäsi saman tiimin kanssa koko vuoden.
Kaikki tuloksesi yhdessä paikassa
Jäsenenä saat käyttöösi Ferrivian verkkopalvelun, jossa voit seurata laboratorioarvojesi kehitystä sekä pitää kirjaa esimerkiksi oireistasi ja käyttämistäsi lisäravinteista.
Löydät palvelusta myös kattavasti tietoa raudanpuutteesta, rauta-arvoihin vaikuttavista tekijöistä sekä rautavarastojen seurannasta.
Näin yksittäisistä laboratoriotuloksista muodostuu ajan myötä selkeämpi kuva siitä, miten tilanteesi kehittyy.
Täydennä laboratoriomittauksiasi jäsenhintaan
Tarvittaessa voit täydentää jäsenyyteen kuuluvia laboratoriokäyntejä muilla tutkimuksilla jäsenhintaan, kuten:
- Perusverenkuva (PVK) ja hemoglobiini
- D-vitamiini
- B12-vitamiini
- Folaatti
- Kilpirauhasarvot
Jos tarvitset vuoden aikana useampia kuin jäsenyyteen kuuluvat kolme laboratoriokäyntiä, saat myös lisämittauksia jäsenhintaan.
Asiantuntijavastaanotot jäsenhintaan
Jos kaipaat tilanteeseesi perusteellisempaa henkilökohtaista tukea, pääset Ferrivian asiantuntijoiden vastaanotoille jäsenhintaan -20%
Ravitsemusasiantuntijan ensikäynti 79,20 €
norm. 99 €
Ravitsemusasiantuntijan seurantakäynti 63,20 €
norm. 79 €
Näin laboratoriokäynnit toimivat
Ostettuasi vuosijäsenyyden saat käyttöösi Ferrivian verkkopalvelun, josta löydät laboratoriokäynteihin liittyvät ohjeet.
Voit käyttää jäsenyyteen kuuluvat kolme laboratoriokäyntiä jäsenyytesi aikana.
Näytteenottopisteemme palvelevat:
- Helsinki
- Turku
- Hyvinkää
- Lohja
- Nummela
- Porvoo
- Vaasa
Laboratoriomittaus ei vaadi paastoa, ja verinäyte voidaan ottaa mihin aikaan päivästä tahansa. Näytteenotto kestää noin 5–10 minuuttia.
Näytteenotosta vastaa Arvoterveys Oy ja laboratorionäytteet analysoi Vita Laboratoriot.
Ei vain paremmat rauta-arvot. Vaan paremmat rauta-arvot, jotka myös pysyvät.
Ferrivia vuosijäsenyys 149 € / vuosi
3 laboratoriokäyntiä. Jatkuva yhteys terveystiimiin. Tarvittaessa lääkärin konsultaatio terveystiimin kautta. Jäsenhinnat lisämittauksiin ja asiantuntijavastaanotoille.
